Luonnonkaunis miljöö
Hermanninrannan rakennukset ja ympäristö on suunniteltu palvelemaan asukkaita. Hoitokoti koostuu päärakennuksesta ja kahdesta muusta asuintalosta. Lisäksi luonnonkaunis pihamiljöö joen rannalla tarjoaa viihtyisän ympäristön ulkoiluun ja ajanviettoon.

Lähellä palveluja
Hoitokoti sijaitsee puolen kilometrin päässä Rautalammin keskustasta. Läheinen sijainti tekee kirkonkylän palveluiden hyödyntämisen asukkaille helpoksi ja he saavat itsenäisesti käydä hoitamassa asioita vointinsa mukaan. Kirkonkylän palveluihin kuuluu muun muassa kirjasto, kaupat, apteekki, kioski ja parturi-kampaamot.
Turvallista ja kodinomaista
Asukashuoneiden suunnittelussa on ollut lähtökohtana kodinomaisuus ja viihtyisyys.
Huoneet ovat mukavia 1-2 hengen huoneita ja kahdessa tilavassa yksiössä asukkaiden on mahdollista harjoitella itsenäistä asumista. Kaikki asunnot ovat kalustettuja, mutta asukkaat voivat halutessaan tuoda mukana omia tavaroitaan. Hermanninrannan jokaisessa talossa on avarat ruokailu- ja oleskelutilat, jotka mahdollistavat yhteisen ajanvieton. Saunoja on yhteensä kolme. Hermanninrannan tilat on suunniteltu liikuntarajoitteisten tarpeet huomioiden, joten liikkuminen apuvälineitä käyttäville on helppoa.